RR katsaus TJ

Toimitusjohtajan katsaus 2017

Tulosta sivu

Rosk'n Rollin (RR) ja Itä-Uudenmaan Jätehuollon (IUJ) fuusiota on viivästyttänyt alle puolen prosentin vähemmistöosakkaiden osakkeiden lunastusta vastaan nostettujen kanteiden oikeuskäsittely. Kaikki oikeusasteet, viimeksi korkein oikeus 27.3.2018, olivat osakkeiden lunastusoikeuden ja siten RR:n ja IUJ:n fuusion toteuttamisen kannalla. Korkeimman oikeuden tuomio päätti noin viiden vuoden oikeusprosessin, jonka motiiveille on vaikeaa mieltää asiallisia perusteita. Fuusion on suunniteltu tapahtuvan vuodenvaihteessa 2018-2019.

Fuusioituvat yhtiöt ovat toimineet jo monta vuotta käytännössä kuin yksi yhtiö. Kaksi erillistä yhtiötä on tuonut kuitenkin yhteistoimintaan lisäkustannuksia ja haasteita erityisesti talous- ja henkilöasioiden hoidossa. Fuusion myötä myös poistuvat myös nämä todellisen yhteistyön rajoitteet.

Toimintavuoden alussa tuli voimaan uusi hankintalaki, joka rajoittaa aikaisempaan nähden merkittävästi kuntien omistamien yhtiöiden, kuten Rosk'n Rollin, mahdollisuuksia tarjota palveluja yrityksille. Hankintalain hyväksymisen yhteydessä päätettiin, että kuntien jäteyhtiöiden markkinaehtoisen liikevaihdon enimmäisosuus määritellään jätelain uudistuksen yhteydessä. Jätelain uudistaminen on vielä kesken. On kuitenkin ilmeistä, että yrityksille tarjottavien palvelujen osuus liikevaihdossa rajautuu pitkähkön siirtymäkauden ajaksi 10 prosenttiin, ja tämän jälkeen viiteen prosenttiin. Rajoitukset haittaavat eniten pienyrityksiä, joiden mahdollisuudet hyödyntää paikallisia kierrätys- ja jätehuoltopalveluja vähenevät oleellisesti.

RR on varautunut lainsäädännön muutoksiin perustamalla yhdessä IUJ:n ja Kuusakoski Oy:n kanssa Revanssi Oy:n, joka tarjoaa yrityksille kierrätys- ja jätehuoltopalveluja. Yhteisyritys aloitti toimintansa heinäkuussa 2017. Sen toiminta on käynnistynyt suunnitelmien mukaan niin palvelujen tarjonnan kuin liikevaihdon ja tuloksen kehittymisen suhteen.

Kaksi vuotta sitten voimaan tuli kielto sijoittaa orgaanista jätettä kaatopaikalle. Se on muuttanut Rosk'n Rollin jätteenkäsittelyä merkittävästi. Kotitalouksien sekajäte hyödynnetään energiana Vantaan Energian jätevoimalassa pitkäaikaisella sopimuksella. Jätteiden loppusijoituskapasiteetin eli kaatopaikkatilan tarve on pienentynyt murto-osaan aikaisemmasta. Sen sijaan eri tyyppisten käsittely- ja välivarastointitilojen ja kenttien tarve kasvaa. RR osti toimintavuonna Munkkaan jätekeskusalueeseen rajautuvan kolmen hehtaarin maa-alueen. Lisämaan hankinnalla varaudutaan siihen, että Munkkaan jätekeskus voi jatkossa yhä paremmin toimia RR:n ja muiden toimijoiden kiertotaloushankkeiden alustana.

Yhtiömme on saanut asiakastyytyväisyystutkimuksissa jatkuvasti hyvät arvosanat. Tämä on meille kuntien omistamana ja kuntien puolesta jätehuollon tehtäviä hoitavana yhtiönä oleellisen tärkeää. Parantaaksemme asiakaspalveluamme edelleen otimme toimintavuoden aikana käyttöön kotisivujemme kautta toimivan chat-palvelukanavan. Sen kautta asiakkaamme saa vastauksen yleisimpiin jätehuollon palveluja tai lajittelua koskeviin kysymyksiin myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Lohjan ja Vihdin taajamissa aloitettiin lähinnä omakoti- ja paritaloille tarjottava, vapaaehtoisena lisäpalveluna toimiva monilokeropalvelu, jossa hyötyjätteet kerätään kotipihoilta nelilokeroisella jäteastialla. RR:n jäteasemien päivittäminen ja peruskunnostus vastaamaan paremmin tämän päivän vaatimuksia aloitettiin vuonna 2017 ja se työ jatkuu edelleen tulevina toimintavuosina.

Rosk'n Rollin taloudellinen tulos oli hyvä. Noin 14,3 miljoonan euron liikevaihdolla saimme 1,26 Me:n tuloksen. Hyvä tulos antaa mahdollisuuden jatkaa jätehuollon aktiivista kehittämistä muuttuvassa toimintaympäristössä.

Kiitän yhtiömme henkilökuntaa, hallitusta ja sidosryhmiämme hyvästä ja menestyksekkäästä yhteistyöstä vuonna 2017.

Jukka Paavilainen
toimitusjohtaja