banneri kenttalaajennus vuosik 2

Käsittely ja hyödyntäminen

Tulosta sivu

Jätekeskuksista kiertotalouden solmukohtia

Jätekeskusten tehtävä on vuoden 2016 alusta lähtien tulleen orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon jälkeen muuttunut. Enää jätekeskusten keskeisintä toimintaa ei ole jätteen sijoittaminen kaatopaikalle, vaan jätevirtojen vastaanotto, esikäsittely sekä ohjaaminen eteenpäin käsittelylaitoksiin. Jätekeskuksista onkin tullut kierrätysmateriaalien väliterminaaleja.

Loppusijoitukseen kaatopaikoille menee enää asbestia, tuhkaa, hyödyntämiskelvotonta rakennusjätettä sekä joitakin sellaisia teollisuuden jäte-eriä ja käsittelylaitosten rejektejä, joita ei voida hyödyntää materiaalina tai energiana.

Jätteiden käsittely- ja hyödyntämistoiminnot on keskitetty Lohjalle Munkkaan jätekeskukseen. Rosk'n Rollin, Itä Uudenmaan Jätehuollon ja Kuusakosken perustama kierrätys- ja jätehuoltopalveluyrityksen Revanssi Oy aloitti jätteen vastaanoton Munkkaan ja Domargårdin jätekeskuksissa 3.7.2017. Kaikki metallin ja rakennusjätteen suurkuormien vastaanotto siirtyi Revanssille.

MATERIAALIVIRRAT 2017

  2013 2014 2015 2016 2017
Sekalainen yhdyskuntajäte kg/as 299 278 281  287,5 287,2
Erilliskerätty biojäte kg/as 28,8 28,6 27  27,8 26,4
Vaaralliset jätteet kotitalouksista kg/as 12,9 13,9 13,4  13,5 14,5

 

YHDYSKUNTAJÄTTEEN HYÖTYKÄYTTÖ 2017

  2014 2015 2016 2017
Yhdyskuntajätteestä materiaalihyödyntämiseen (%) 17,60 19,60 18,10 19,40
Yhdyskuntajätteestä energiahyödyntämiseen (%) 57,70 63,40 73,30 76,50
Yhdyskuntajätteestä kaatopaikalle (%) 24,00 10,70 0,10 1,50

  

Ympärivuorokautinen tekninen päivystys aloitettiin

Toimintavuonna tavoitteena oli, ettei jätekeskusten toiminnasta aiheudu merkittäviä ympäristöhaittoja eikä niissä satu merkittäviä häiriötilanteita kuten tasausaltaiden ylivuotoja, pitkiä kaasukatkoksia, tulipaloja tms.

Munkkaan jätekeskuksessa sattui toimintavuoden aikana kaksi tulipaloa. Paloista toinen, 24.6.2017 syttynyt tulipalo tuhosi sekajätteen siirtokuormaukseen ja jäteastioiden varastointiin käytetyn hallin osin korjauskelvottomaksi.

Kaikilla Rosk’n Roll -jätehuoltopalveluiden toimipisteillä aloitettiin elokuussa 2017 ympärivuorokautinen huolto- ja kunnossapitopäivystys. Lisäksi tulevien suunnittelu- ja rakennuttamishankkeiden resursointi varmistettiin kilpailuttamalla v. 2017 ko. palveluihin liittyvät puitesopimuskumppanuudet.

Ympäristövaatimukset jätekeskuksille ovat tiukat ja ympäristölle aiheutuvia mahdollisia haittoja seurataan tiukasti. Asiasta enemmän vuosikertomuksen Ympäristö-osiossa.

Käsittely ja hyödyntäminen

Suurin osa jätteistä hyödynnetään uusien tuotteiden raaka-aineina tai energiana. Rosk'n Roll -jätehuoltopalvelut toimii jätteiden hyödyntämisketjussa yhdessä alansa ammattilaisten kanssa.

akku

Akut

Akkujen lyijy uusiokäyttöön lähes 100-prosenttisesti.

tiili

Betoni ja tiili

Murskataan ja käytetään maanrakennuksessa.

biojate

Biojäte

Mädättämällä biokaasua energiatuotantoon sekä jäännöksestä peltoravinnetta.

haravointi

Haravointijäte

Kompostoidaan ja hyödynnetään jätekeskuksissa esim. vanhojen jäte­täyttöjen muotoilussa.

Rosk'n Roll

kartonki

Kartonki

Uusiokartonkia mm. hylsyihin.

kyllastettypuu

Kyllästetty puu

Hake energiaksi.

lasi

Lasipakkaukset

Uusien lasipakkausten materiaaliksi.

maa

Maa-ainekset

Ympäristörakentamiseen, mm. loppu­sijoitusalueiden muotoiluun.

Rosk'n Roll

metalli

Metalli

Raaka-ainetta metalliteollisuuteen.

muovi

Muovipakkaukset

Sekalaisista muovijakeista puhdistetaan ja erotellaan uusiomuovia teollisuuden käyttöön.

paperi

Paperi

Sanomalehti- ja pehmopaperiksi.

patteri

Paristot ja pienakut

Raaka-aineita metalliteollisuuteen.

lava

Puiset kuormalavat, kaapelikelat

Käytetään kunnostettuina sellaisenaan.

puujate

Puujäte

Hake energiaksi.

Useita toimijoita

renkaat

Renkaat

Mm. maanrakennustuote, meluvalli.

oksat

Risut, oksat ja joulukuuset

Hake energiaksi.

Useita toimijoita

romuauto

Romuautot

Romuautosta materiaalihyödynnetään noin 95%.

sekajate

Sekajäte

Energiahyötykäyttö. Suurikokoinen hyödyntämiskelvoton osa loppusijoitukseen.

sahkolaitteet

Sähkölaitteet

Useita eri raaka-aineita uusiin laitteisiin.

tasolasi

Tasolasi

Vaahtolasin ja lasivillan materiaaliksi.

vaarallinen

Vaaralliset jätteet

Korkealämpökäsittely, jossa syntyvä energia talteenotetaan.

vaatteet

Vaatteet (ehjät)

Uudelleenkäyttö sellaisenaan.