banneri jateasema vuosik 5

Jätteen vastaanotto

Tulosta sivu

Rosk'n Roll ylläpitää alueiden jätteenkeräyspaikkoja kuten jäteasemia, haja-asutusalueiden sekajätepisteitä sekä hyötyjätteille tarkoitettuja ekopisteitä. Lisäksi yhtiö ylläpitää vaarallisten jätteiden vastaanottopaikkoja sekä järjestää jätteiden kiertäviä keräyksiä kahdesti vuodessa. Lääkejätteiden vastaanotossa yhteistyötä tehdään apteekkien kanssa.

Jäteasemien peruspalvelut ja hinnoittelu uudistettiin

Jäteasemat ovat miehitettyjä jätteen vastaanottopaikkoja. Toimintavuoden alusta jäteasemien palvelupaketteja uudistettiin. Vuoden 2017 alusta lähtien jokaiselta Rosk’n Roll -jätehuoltopalvelun jäteasemalta on saanut samat peruspalvelut. Kun jätteet on lajiteltu oikein, suurin osa niistä vastaanotetaan kotitalouksilta maksutta. Suuremmilla jäteasemilla on tämän perusvalikoiman lisäksi muidenkin jätteiden vastaanottoa.

Jaeteasemat laensi rajattuRosk'n Roll Oy Ab:lla on yhdeksän jäteasemaa, joissa palvellaan niiden aukioloaikoina asukkaita ja yrityksiä.


Toimintavuoden alussa otettiin myös käyttöön uudenlainen hinnoittelutapa. Jätteentuojat jaetaan pientuojiin (henkilö- ja pakettiautot) ja suurtuojiin (kuorma-autot). Kaikki pientuojien maksulliset jätteet hinnoitellaan tilavuuden mukaan lukuun ottamatta kappalehintaisia renkaita ja kantoja sekä yli 50 kg:n eriä vaarallisia jätteitä. Kuten aiemminkin, suurkuormien vastaanotto on keskitetty suuremmille jäteasemille, joissa vaakapalvelut ovat käytössä.

Jäteasemien opastukseen, neuvontaan ja asiakaspalvelukoulutukseen panostettiin. Palvelu siirretiin lähelle asiakasta: Henkilökohtaisesti palveleva henkilökunta neuvoo asiakasta lajittelussa ja arvioi jätteen tilavuuden.

Vuoden 2017 aikana valmisteltiin käteisestä luopumista sekä mobiilivastaanottojärjestelmää. Uutta huolto- ja kunnossapitojärjestelmää alettiin testaamaan pilottina toimintavuoden 2017 lopussa jätteiden vastaanotossa Munkkaan jäteasemalla. Ohjelmaan kirjataan kuormakohtaiset maksutapahtumat.

netti kenttalaajennus 4

Munkkaan jäteaseman pientuoja-aluetta laajennettiin idän suuntaan noin 6 800 m2. Kentän rakenteissa hyödynnettiin betonimursketta 11 590 tonnia. Laajennuksen käyttöönoton myötä pientuojatoiminta tulee keskittymään yhdelle alueelle tehden Munkkaan alueella käyvien ja työskentelevien olot turvallisemmiksi.

Rakennusjätteiden ja metallin suurkuormien vastaanotto siirtyi Munkkaan jätekeskuksessa Revanssi Oy:lle 3.7.2017 alkaen.

Sekajäte- ja ekopisteillä testattiin uutta kameravalvontaa

netti ekopiste 3

Ekopisteillä kerätään paperia, pakkauslasia ja metallia. Useilla pisteillä kerätään myös kartonkia ja vaatteita. Alueen ekopisteverkosto koki muutoksen pakkausjätteen tuottajavastuun tultua voimaan. 1.1.2016 alkaen keskeisimmät alueen ekopisteistä siirtyivät Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:n vastuulle.

Rosk'n Roll Oy Ab:n 88 ekopistettä täydentää Ringin ylläpitämää 50 ekopisteen verkostoa. Vuonna 2017 Länsi-Uudellamaalla oli noin 200 sekajätepistettä.

Haja-asutusalueiden sekajätepisteiden haasteena on väärinkäyttö: niitä käytetään maksamatta palvelusta ja tuomalla niille kuulumatonta jätettä, kuten remonttikuormia, sähkölaitteita ja vaarallisia jätteitä. Tämä aiheuttaa merkittäviä ylimääräisiä siivous- ja kuljetuskustannuksia vuosittain. Pisteiden väärinkäyttöä on pyritty vähentämään mm. kameravalvonnalla. Vuonna 2017 lisättiin uusia kameroita ja testattiin uusia liikuteltavia kameroita ja niistä saatujen kokemusten perusteella valvontaa tullaan lisäämään vuonna 2018. 

Nettisivuillamme toteutetussa asiakastyytyväisyyskyselyssä Rosk’n Roll -jätehuoltopalvelujen eko- ja sekajätepisteiden arvosana oli 4,57 asteikolla 1–6.

Otto ja Romulus keräsivät vaarallista jätettä ja metalliromua

Otto ja Romulus -keräysautot kiertävät keväisin ja kesäisin kaikissa alueen kunnissa keräten vakinaisten sekä kesäasukkaiden vaarallista jätettä ja metalliromua. Toimintavuonna kiertävillä keräyksillä vastaanotettiin 33 000 kg vaarallista jätettä ja 60 000 kg metalliromua.